Pitäisköhän?

Tammikuun alkupäivinä ärsytti.

Oli lunta, pakkasta, huonosti aurattu tie ja pimeää. Ooppelikin muistutti jotain vanhaa Massikkaa. Monikerrospukeutuminen Michelin -tyyppisesti (ei, ei ne tähdet..) oli jotenkin piste iin päällä. Työmaalle saapui siis kaikin puolin hilpeä pakkaus, joka antoi myös muiden kuulla, mitä mieltä koko kuluvasta vuodenajasta, talvesta, oli. Kun paasaus taukosi hetkeksi, hyvä ystäväni maisteri H totesi: 'No, jos ei miellytä, niin hae töihin sinne Abu Dhabiin. Ei tarvis tehä lumitöitä.' 

Siitä se ajatus sitten lähti. 

Käynnistyi hakuprosessi, joka kaikkine ulottuvuuksineen kesti 4 kuukautta ja joka kruunattiin vielä kuukauden kestäneellä paperirumballa. Vihdoin ja viimein juhannusviikolla iso nippu papereita lähti kohti uutta kotimaata. Maata, jossa lumitöitä ei tehdä, mutta joka varmasti tarjoaa tilalle monia muita hommia.

Tällä hetkellä odotellaan lentolippuja ja lähtöpäivää. Samalla pakataan kahden ihmisen koko elämä varastoon, jaetaan osa irtaimistosta sukulaisille ja ystäville hoitoon, osasta luovutaan kokonaan. 

Uuden elämän kynnyksellä tähän mennessä suurin, haastavin ja haikein osio on ollut päätös myydä oma unelmakoti, jota kynnet verillä on rakennettu 4 vuotta. Meillä molemmilla on kuitenkin vahva tunne siitä, että nyt täytyy tehdä juuri näin. Vaikka nyt mieli on haikea, on matkamme varrella vielä varmasti tulossa useita mahdollisuuksia uusien unelmakotien rakentamiseen.  Niitä odotellessa rakennellaan pari vuotta hiekkakakkuja.

(M)