Aloitan pankkikorttiasiasta. En mennyt pankkikonttoriin, sillä kollega antoi puhelinnumeron, josta saattaisin kokeilla kortin aktivointia. Kyllä. Kokeilu alkoikin lupaavasti. Minulle esitettiin reilut kymmenen turvakysymystä, joihin vastasin oikein. Paitsi, että en muistanut pennilleen, mikä oli palkkani suuruus. Muistin tuhannet ja sen, että päälle oli joitakin satasia, kymppejä, kymmenes- ja sadasosia, mutta en pennilleen. ei auttanut. Madame sanoi, että se on muistettava, jos meinaamme jatkaa. Kenttäpaniikki alkoi pukata päälleni, ja lopulta madame tarjoutui soittamaan minulle uudestaan parin minuutin kuluttua, että voin siihen mennessä tarkistaa asian. Tarkistin, ja otin samalla ylös kaikki muutkin tiedot. Se on sinänsä kätevää, että aina, kun pankkikortilla on tilitapahtuma tai sitä edes yritetään käyttää, puhelimeen tulee asiasta yksityiskohtainen tekstiviesti. Kirjoitin ylös kaiken. Ja odotin. 45 minuutin odotuksen jälkeen soitin itse pankkiin. Paikalla oli eri madame, ja selitettyäni asian, aloitimme turvakysymykset. Uudet sellaiset. Tällä kerralla kyseltiin mm. äidin koko nimi, isän syntymäaika (en ole pankkiin näitä tietoja tosin koskaan antanut...), pankkikortin käyttöyritykset kellonaikoineen minuutilleen... ja muutama muu kinkkinen kysymys, johon tällä kerralla osasin vastata. Selvitin testin ja muutaman tunnin kuluttua minulle tuli tekstari, jossa kerrottiin, että NYT voin käyttää korttiani. Tämän asian loppukaneettina totean, että kollegani ei vieläkään ole saanut omaa korttiaan. Se saapuu kaupunkiimme kuulemma viikon kuluttua...
Kuten otsikosta saattaa päätellä, olemme muuttaneet pois hotellista. Huomenna tulee viikko yöunia uudessa kodissa täyteen. Laskeskelin, että olen Suomessa elämäni varrella asunut 22 kodissa. Voin ehkä sanoa, että minulla on kokemusta muuttamisesta, ja oletan tietäväni, millaisia asioita muutoissa eteen tulee. Täällä tosin jouduin muuttamaan myös omaa käsitystä omista tiedoistani muuttamisesta. Voi sanoa, että oikeastaan en tiennyt muuttamisesta mitään.
Meillä on nyt ollut avaimet tänne reilut pari viikkoa ja koti on kalustettu ja sisustettu valmiiksi, vain muutama matto puuttuu. Mutta yhä edelleenkään meillä ei ole vuokrasopimusta, vesi- ja sähkösopimuksesta puhumattakaan. Ne kuulemma ehtii sitten tuonnempana. Myös ulko-oven avain puuttuu. Netti toimii melko hyvin, mutta sen asentaminen vaati monta käyntiä, sillä ensimmäisellä kerralla huomattiin, että koko netti'kaappiin' ei tule sähköjä. Sähkömies on tainnut olla villillä tuulella muutenkin, sillä alkumetreillä tuli ilmi, että huoneistojen ilmastointilaitteiden sähköt on kytketty ikäänkuin ristiin. Meillä ei joka huoneessa toiminut ilmastointi, sillä alkuperäisten kytkentöjen mukaan olohuoneemme ilmastointilaitetta pystyi käyttämään kerrosta alempana olevan huoneiston kytkimistä.. Viikko erinäisten urakoitsijoiden aherrusta, ja ilmastoinnit tulivat kuntoon. Samoin kuin se netti. Ja pääsimme muuttamaan. Kaikki huonekalut, kodinkoneet ja muut tilatut tavarat tulivat juuri sinä päivänä, kuin pitikin. Ei tietenkään sillä kellonlyömällä, mitä oli sovittu, mutta olen jo muuttanut omaa ajatteluani niin, että jos osuu samalle päivälle, niin aivan mahtava juttu.
Oma koti on aivan mainio juttu. Jotenkin tämän muuttamisen iloin kruunaa vielä se, että viljelykausi on aluillaan. Mekin haimme parvekkeelle monta tomaatintainta, chilejä ja köynnöksiä. Ja ne kaikki kasvavat silmissä. Ajattelin vielä perustaa pienen yrttiviljelmän ja laittaa muutamia kukkivia kukkia, vaikka parvekkeemme onkin kokoluokkaa 2 neliötä.. Eilen piipahdimme Abu Dhabissa Ikeassa, josta löytyi somat parvekekalusteet. Niidenkin kai pitäisi mahtua olemaan parvekkeella.. Talomme katolla on huikea kattoterassi, jonne voi sitten suunnitella jotain hieman kookkaampaa oleskeluryhmää. Ja grilliä. Ja ja ja.. kuten huomataan, nälkä kasvaa taas syödessä..
Nyt parhaillaan vietämme lomaa, aivan kuten Suomessakin on syysloma. Täällä toki loma on nimeltään ja hengeltään uskonnollinen. Maassa vietetään parhaillaan Eid-al-Adha -juhlaa. Aikuisille tämä merkitsee uhrijuhlaa ja pyhiinvaellusta Mekkaan, lasten näkövinkkelistä katsottuna mieleen tulee piirteitä meidän joulusta ja pääsiäisestä: perheet kokoontuvat yhteen, juhlitaan runsaiden ruokapöytien äärellä, lapset saavat lahjoja se sen lisäksi kiertävät talosta toiseen, toivottavat 'Eid Mubarak!' ja saavat pieniä lahjoja ja herkkuja. Torstaina töissä vietimme Eidiä jo etukäteen. Lapset saivat tuoda herkkuja, eikä kenenkään täytynyt pukeutua koulupukuun. Suklaan, karkkien, kakkujen ja tarjottavien määrä oli, sanoisinko, järjetön. Ja tyttöjen puvut olivat kuin jostakin elokuvasta tai satukirjasta. Kimallusta, pitsiä, tylliä, höyheniä, laahuksia... ja erikoisuutena avoimina liehuvat pitkät hiukset. Täällähän ei koskaan koulussa saa tytöillä (eikä kovin mielellään opettajillakaan) olla hiukset auki. Salissa lomallelähtöjuhlassa ehkä mieleenpainuvin ohjelmanumero oli se, kun kolmen luokan tytöt heiluivat lavalla musiikin tahtiin ja heiluttivat päätä sivulta toiselle niin, että tukka pöllysi. Ja muut hihkuivat ja innostuneesti taputtivat käsiään. Täällä olen siis muuttanut käsitystäni siitä, millainen on hyvä juhlanumero..
Tähän väliin minun on pakko todeta, että yksi osa 5 kertaa päivässä kuuluvasta rukouskutsusta (asumme moskeijan naapurissa) saa minutkin laulamaan ja muistelemaan erästä melko onnistunutta juhlanumeroa: Pieni sävelkulku rukouskutsusta on aivan kuin alku gloo-oo-oo-oo-oo-oo-oo---ria, in exelsis Deoon...ja tämähän oli yksi osa viime joulun esitystämme Taulumäen kirkossa. Silloisten esiintyjien lahjakkuuden vuoksi tulen varmasti muistamaan sen esityksen eläkemummoksi asti :)
Muuttamista on ollut myös töissä. Unitini luokanopettajista paikallinen opettaja passitettiin vielä vuodeksi yliopistoon opiskelemaan, että hän sitten jatkossa saa opettaa kolmea ainetta (englanti, matikka, luonnontiede). Tämä tarkoittaa sitä, että meiltä puuttuu yksi luokanopettaja. Ja täällähän ei koskaan oteta sijaisia, ei silloinkaan, jos joku on äitiyslomalla tai opintolomalla. Eli tämän yhden luokanopettajan tunnit jaettiin meille muille. Minulle tuli viikkoon neljä lisätuntia (luonnontieteet). Mutta muuttuiko palkka? No ei tietenkään. Täällä tämä nyt vain menee näin.
Muutosta töissä on myös se, että täytämme lomakkeita lomakkeiden perään. Esimerkiksi otan tähän suunnittelun: Teemme kirjallisen term planin, eli jaksosuunnitelman. Kouluvuosi jakautuu täällä kolmeen jaksoon, nyt olemme ekan jakson puolivälissä. Term planissa on kaikki mahdollinen kaikista aineista, on opetussuunnitelmata, key performance indikaattoreineen jne. Tämän lisäksi teemme montly planin, eli kuukausisuunnitelman. Siitä johdamme joka viikko kotiin menevän viikkosuunnitelman ja nyt uutena teemme tuntisuunnitelmat pitämistämme tunneista. Voin näin noviisina todeta, että vaikka meillä on kokonaistyöaika, 38 tuntia viikossa, niin tähän kaikkeen paperirumbaan ei oikein meinaa aika riittää. Täällä kun se tavallinen työn suunnittelu on ihan erilaista kuin kotona. Käytännössä mitään materiaalia ei ole. Tai on, mutta se on vaativuustasoltaan ihan hurjaa (kuten myös opetussuunnitelmat). Luokan oppilasaines on skaalaltaan laajempaa kuin kotimaassa. Esimerkkinä oma viidesluokka (Suomen kolmas luokka iältään, oikeasti tytöt ovat 9 - 13 vuotiaita): lapsia, jotka eivät osaa lukea, eivätkä kirjoittaa, toisessa päässä lapsia, jotka pystyvät itsenäisesti tekemään luetun perusteella töitä. Avustajia täällä ei tunneta, erityisopettaja ottaa muutaman lapsen 3 kertaa viikossa. Olen laskenut, että yhden oppitunnin suunnitteluun minulta menee 60 minuuttia aikaa, jos saan työskennellä keskeytyksettä, joka avokonttorityyppisessä työtilassa on välillä haasteellista.
Kollegoiden kanssa olemmekin muutamaan kertaan jo todenneet, että väistämättä sitten parin vuoden kuluttua täältä palaa melko muuttuneita opettajia: jotka entistä paremmin osaavat arvostaa suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksia, jotka näkevät omat erityisoppilaat ehkä hivenen toisessa valossa kuin aikaisemmin, jotka eivät ihmettele, jos vedetään pari viikkoa otona (saahan siitä sentään reilun vitosen / tunti), ja jotka iloitsevat entistä enemmän suomalaisesta luottamuksesta opettajan tietotaitoon ja ammattitaitoon. Luottamus ja menetelmällinen vapaus ovat varmasti niitä tekijöitä, jotka meidän tällä työskentelevien mielissä korostuvat. Ne ovat myös niitä asioita, joita täällä opettaja saattaa melko helposti ikävöidä.
Mutta nyt keskityn kuitenkin hetkeksi lomailuun. Suunnitelmissa on pieniä päiväretkiä, ehkä Dubaihin ja kenties tuonne Intian valtameren rannalle, Fujeirahiin.
Voikaa hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti